Yhdysvaltain top 10 patentinsaajaa

Kun ajattelee innovatiivisia yhtiöitä, tulee yleensä ensimmäisenä mieleen ne yhtiöt, joita näkee lehtien otsikoissa, kuten Apple, Google ja Amazon. On kuitenkin eräs yhtiö, joka vuodesta toiseen on ensimmäisenä Yhdysvaltain eniten uusia patentteja saaneiden yhtiöiden listalla. Yritys nimeltä IBM.

Vuosi 2016 oli jo kahdeskymmenesneljäs peräkkäinen vuosi, jolloin IBM:lle myönnettiin Yhdysvalloissa enemmän patentteja kuin millekään muulle yhtiölle, kertoo IFI CLAIMS. Itse asiassa viime vuosi oli jopa IBM:n mittapuulla ennätyksellinen vuosi, kun yhtiölle myönnettiin – ensimmäisenä yhtiönä koskaan – yli 8000 patenttia. Kaiken kaikkiaan IBM sai 8 088 uutta patenttia uusista innovaatioista, jotka vaihtelivat keinoälystä ja kognitiivisesta tietojenkäsittelystä pilviteknologiaan ja kyberturvallisuuteen.

Loput kymmenen innovatiivisinta ovat suurelta osin helposti arvattavissa. Joukkoon kuuluvat yhdysvaltalaiset teknologiajätit Microsoft, Intel ja Google, kuin myös kansainväliset elektroniikan raskassarjalaiset Sony, Samsung ja LG.

Apple ei yllättäen päässyt kymmenen eniten patentteja saaneen yrityksen joukkoon. Tämä Cupertinossa sijaitseva, usein yhdeksi maailman innovatiivisimmista toimijoista kutsuttu yhtiö saavutti nimittäin sijan 11. Se sai aikaan ainoastaan 79 uutta patenttia vähemmän kuin edellistä sijaa pitävä Sony. Neljännelletoista sijalle päässeen, suuria sijoituksia uuteen teknologiaan tehneen Amazonin patenttien määrä kasvoi viime vuonna 526 patentilla, mikä näkyi siinä, että tämän nettikaupan jättiläisen sijoitus oli yksi eniten parantuneista.

Alla olevassa kuvassa näkyy Yhdysvaltain kymmenen suurinta uusien patenttien saajaa vuonna 2016.

Infographic: Top 10 U.S. Patent Recipients in 2016 | Statista
You will find more statistics at Statista

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.