Yhdysvaltain suurimmat kauppakumppanit

Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena on perinteisesti ollut globaalin kaupan keskiössä. Kiina on onnistunut pääsemään Yhdysvaltain suurimman kauppakumppanin paikalle. Suurin osa maiden välisestä kaupasta on kuitenkin tuontia Kiinasta.

Toiseksi suurimman kauppakumppanin Kanadan kanssa vienti suhteessa tuontiin on jo paljon paremmassa tasapainossa. USA:n kolmanneksi suurin kauppakumppani on Meksiko.

Uusi Yhdysvaltojen hallinto haluaisi tasapainottaa erityisesti Meksikon ja Kiinan kauppaa.

Tehtävä on erittäin hankala, koska pelkästään yhtenä keinona mainittu 20%:n rajavero Meksikon kanssa toisi Yhdysvaltoihin kuusi miljoonaa työtöntä. Uuden hallinnon suhtautuminen Kiinaan on viime aikoina merkittävästi pehmentynyt, joten kaupallisissa asioissa on odotettavissa pitkiä neuvotteluja ja yhteisymmärryksen hakemista.

Ensimmäinen eurooppalainen maa, Saksa, edustaa edellisiin verrattuna aika pientä, vain neljän ja puolen prosentin osuutta Yhdysvaltain kokonaiskaupasta. Suomen osuus on 0,2%.

Kuvassa näkyy Yhdysvaltain viisi suurinta tavaroiden ja palveluiden kauppakumppania vuonna 2016.

Infographic: Most Important Trading Partners of the United States | Statista
You will find more statistics at Statista

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.