Viennin aloittamisen tavoitetasot

Moni yrittäjä kokee viennin seikkailuina, tyydytään uudessa maassa tapahtuvaan matkaan ja nautitaan kansainvälisyyden tuomista uusista kokemuksista. Todellisuus on kuitenkin se, että tuloksellinen viennin käynnistäminen tulee suunnitelmallisesta, kasvuhakuisesta toiminnasta mikä on tehty yhdessä kohdemarkkinalla sijaitsevan toimijan kanssa oman yrityksen etu ensimmäisenä mielessä, pyöräily konttorille Santa Monicassa kakkosena.

Hyvä esimerkki tästä ensimmäisestä seikkailumallista, on tapa pyrkiä käynnistämään uusia markkinoita, missä ensin saadaan valtiolta rahaa, tehdään yksi matka jonka aikana tutustutaan ja opitaan paikallista bisnestä, kulttuuria, elinkeinoelämää, järjestöjä, pörssejä ja muuta tapaamalla em. edustajia, palataan kotiin, lähetellään sähköposteja ja loppujen lopuksi haudataan koko projekti toteamalla: ” USA:n markkinat ovat meille liian vaikeat.”, ”Ei siellä taida kiinnostusta löytyä meidän tuotteille.” tai ”Odotellaan nyt vielä tän jenkkimarkkinan kanssa”.

Todellisuudessa USA:sta voi saada 300 000 – 1 000 000 € tuloja vuodessa kun:

  1. Tekee yhdessä kohdemarkkinalla sijaitsevan kokeneen Market Entry- asiantuntijatahon kanssa US Market Entry- suunnitelman mikä ottaa kantaa:
    • Valitun ratkaisun markkinoihin, asiakkaihin, jakelukanaviin ja muihin yhteistyötahoihin, kilpailijoihin.
    • Parhaaseen osavaltioon mistä käynnistää USA:n vienti. (Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä ei ole Manhattan New Yorkin osavaltiossa tai Silicon Valley Pohjois-Kaliforniassa.)
    • Millaisia tuottoja on mahdollista saada aloitusosavaltiosta, millaista panostusta tähän vaaditaan ja mikä olisi realistinen aikataulu Yhdysvaltoihin suuntautuvan viennin aloittamiselle.
    • Saatujen tietojen perusteella kyetään tekemään laadukas päätös Yhdysvaltoihin suuntautuvan viennin aloittamisesta.
  1. Toteuttaa tehdyn suunnitelman


Jos sinun yritystäsi kiinnostaa USA:n käynnistäminen,

Simo J. Lahtinen
+1 641 451 1906
simo.lahtinen@capteeni.com

 

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.