USA:n puhtaan energian markkinat nyt mahdollisuus suomalaisille

Asiantuntijat arvioivat USA:n inflaation vastaisia toimia. Viime vuonna maailma kaipasi Yhdysvalloilta rohkeita ilmastotoimia, ja niitä myös saatiin.

Kalifornia ja useat muut osavaltiot julkistivat suunnitelmia polttomoottoriautoista luopumiseksi vuoden 2035 jälkeen. USA ratifioi kansainvälisen sopimuksen ilmastoa lämmittävien jäähdytyslaitteissa käytettävien fluorihiilivetyjen käytön vähentämiseksi. Euroopan unioni on saamassa loppuun suunnitelmansa vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 55 prosentilla 1990-luvun tasosta vuoteen 2030 mennessä. Lista läpimenneistä ilmastopäätöksistä on pitkä.

Suurin voitto saavutettiin kuitenkin 16. elokuuta, kun presidentti Joe Biden allekirjoitti inflaatiota rajoittavan lain.

Historiallinen laki nimittäin tarkoittaa Yhdysvaltojen – joka on päästänyt enemmän hiilidioksidia kuin mikään muu maa – ensimmäistä suurta askelta kohti neutraaliutta kasvihuonekaasujen suhteen. Maa on laittanut isot pyörät pyörimään investoimalla 369 miljardia dollaria tuuli-, aurinko-, sekä muihin uusiutuviin energiamuotoihin siirtymiseksi ja muuttaakseen taloutta hiilineutraalimmaksi. Asiantuntijat arvioivat, että päätös voi vuosikymmenen loppuun mennessä vähentää USA:n kasvihuonepäästöjä noin 40 prosentilla vuoden 2005 lähellä huippua olleesta tasosta, mikä on jo lähellä maan tavoitetta puolittaa päästönsä vuoteen 2030 mennessä.

Päätökset eivät ratkaise kaikkia ongelmia, mutta tutkijat ja aktivistit ovat optimistisia, koska ne ovat suureksi avuksi puhtaan energian eteenpäin viemiseksi. ”Ilmat näitä investointeja ei olisi toivoa ilmastokriisin lieventämisestä”, sanoo Raul Garcia, joka toimii voittoa tavoittelemattoman ympäristöjärjestön Earthjusticen johtotehtävissä.

Tässä katsaus joihinkin päätöksen tärkeimmistä hyödyistä, sekä sen muutamiin ongelmakohtiin.

Puhdas energia halpenee

Laki pyrkii helpottamaan ja mahdollistamaan siirtymistä pois fossiilisista polttoaineista veroalennusten avulla, jotta yritysten on helpompi vaihtaa puhtaaseen energiaan. Esimerkiksi pienyritykset voivat saada parhaimmillaan 30% veronalennuksen siirtymisessä aurinkovoimaan.

Kuluttajia taas autetaan 9 miljardilla dollarilla, joka käytetään hyvityksiin kaasulaitteiden, kuten liesien ja lämminvesivaraajien korvaamisessa sähkökäyttöisillä. Kotitaloudet voivat myös saada 7 500 dollarin verohelpotuksen sähköauton ostosta.

”Se on valtava”, Princetonin yliopiston ilmatieteilijä Denise Mauzerall sanoo lain potentiaalista puhtaan energian edistämiseksi. Mutta jos Yhdysvallat haluaa saada täyden hyödyn kasvaneesta puhtaan energian kapasiteetista, on myös välttämätöntä rakentaa sille kelvollinen infrastruktuuri, hän mainitsee. Nyt erilaisiin sähkölinjoihin on tehty vain pieniä lisäinvestointeja. ”Ilman tehokasta sähkönsiirtoa”, Mauzerall sanoo, ”hidastamme itseämme turhaan”.

Puhtaan energian töitä ja tuotteita

Tavoitteena on rakentaa puhtaan energian talous panostamalla korkean tuottavuuden töihin esimerkiksi aurinko- ja tuulivoiman saralla. Maksimoidakseen verohelpotukset yritysten on maksettava työntekijöilleen ”kilpailukykyistä palkkaa” ja palkattava harjoittelijoita minimityöajalla.

Lakipakettiin kuuluu myös investointeja puhtaan energian tuotantovälineiden kotimaiseen valmistukseen. Verohelpotuksia voi saada jopa 30% tuuliturbiinien, aurinkopaneelien, energian varastointilaitteiden sekä muiden puhtaan energian valmistuksesta ja kierrätyksestä, ja tehtaiden muuttamiseen valmistamaan sähköautoja voi saada avustusta.

Saastuttamista vähennetään

Hiilidioksidin lisäksi tähtäimessä on myös metaani, joka sitoo lämpöä yli 25 kertaa enemmän. Metaanipäästöjen tarkkailuun ja rajoittamiseen onkin kohdistettu 850 miljoonaa dollaria. Luvassa on myös sakko teollisuudelle, joka päästää vuosittain ilmakehään 25 000 tonnia hiilidioksidia vastaavan määrän metaania.

Hiilidioksidi määritellään juridisesti ”ilman saastuttajaksi”, mikä alleviivaa ympäristönsuojeluviraston sääntelytoimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

Ilmasto-ongelma ei kuitenkaan rajoitu vain saastuttavaan energiantuotantoon, Mauzerall sanoo. ”Edetäksemme meidän on kiinnitettävä enemmän huomiota maatalouden päästöihin”, hän sanoo. Noin 11% Yhdysvaltojen, ja kolmasosa globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä tulee maataloudesta.

Ilmasto-oikeudenmukaisuus

Miljardeja dollareita käytetään myös ilmasto-oikeudenmukaisuuteen, eli ilmastonmuutoksen suhteettoman suurten vaikutusten torjumiseen marginalisoituihin yhteisöihin. Rahoitukseen sisältyy 2,8 miljardia dollaria yhteisöperustaisiin projekteihin, kuten kohtuuhintaisten asuntojen energiatehokkuuden parantamiseen sekä ilmanlaadun tarkkailuun huono-osaisten asuinalueilla.

”Jotkin päätökset ovat huolestuttavia”, Garcia sanoo. Laki sallii uudet öljyn ja kaasun poraukset, ja myöntää fossiilisten polttoaineiden yhtiöille verohelpotuksia hiilinieluista. Tämä saattaa pidentää saastuttavaa öljyn- ja kaasunporausta, mitkä myös sijaitsevat usein lähellä marginalisoituja yhteisöjä.

Tulee olemaan oleellisen tärkeää, että näiden investointien tueksi säädetään lakeja, jotka mahdollistavat ilmasto-oikeudenmukaisuuden sekä siirtymän puhtaisiin energiamuotoihin, Garcia sanoo. ”Tarvitsemme sääntelyä ja lakeja, jotka pitävät teollisuudelle tulta hännän alla, jotta investoinnit todella menevät sinne minne on tarkoitus”.

Jos yritystäsi kiinnostaa USA:n puhtaan energian markkinat, ota yhteyttä

simo.lahtinen@capteeni.com
+1 641 451 1906

Lähde: Science News

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.