Perheyritykset haluavat kasvaa, mutta lasikatto yrityksen sisältä voi estää

Kauppalehdessä oli menneellä viikolla kaksikin kiintoisaa yritysten kasvuun liittyvää artikkelia. Keskiviikon lehdessä oli vertailtu suomalaisten perheyritysten uskoa kansainvälistymiseen ja kasvuun muihin maihin verrattuna. Seuraavana päivänä lehti oli haastatellut ”Läpi kasvun lasikaton” –nimisen kirjan kirjoittanutta Veijo Komulaista.
Molemmat artikkelit kertoivat tosiasioista, jotka tulevat Capteenin arjessa vastaan lähes viikoittain.

Suomalaisissa perheyrityksissä usko kasvuun on kova, kovempi kuin esimerkiksi Saksassa tai Ruotsissa. Perheyritysten kasvu-uskoa käsittelevässä artikkelissa kerrottiin, että juuri tehdyn selvityksen mukaan jopa 96 prosenttia suomalaisista perheyrityksistä uskoo kasvavansa seuraavien viiden vuoden aikana. Vastaava globaali luku on 85 prosenttia. Olemme kasvuodotuksissa selvästi edellä mm. Ruotsia ja Saksaa. Artikkelin mukaan ”Suomen pieni markkina myös pakottaa yritystä kasvamaan rajojen ulkopuolelle aivan toisella tavalla kuin vaikkapa saksalaisyritystä.”
Kuluneen vuoden aikana todellisuus on kuitenkin ollut toisenlainen. Suomalaisista perheyrityksistä (haastatelluista) vain 56% on kasvanut, luvun ollessa sekä Ruotsissa että Saksassa ja globaalistikin selvästi suurempi.

Kasvun lasikatosta kirjan kirjoittanut Veijo Komulainen on kiertänyt työurallaan erilaisissa yritysjohdon tehtävissä keskisuurissa ja suurissa yrityksissä. Nykyisin hän työskentelee New Yorkin pääkonsulaatissa kaupallisena neuvonantajana.

Komulainen tarkastelee kirjassaan yrityksen kasvuongelmia sisäisen kyvykkyyden kautta. Hänen mukaansa ”Kasvun lasikatot ovat ilmentymä kyvykkyysvajeesta, jota yritys ei ole tunnistanut tai osannut korjata. Kun yritys kasvaa sen toiminta monimutkaistuu. Jos toiminnan monimutkaisuus ylittää yrityksen kyvyt, se alkaa kipuilla.” Komulaisen mukaan suurin ongelma on se, että yritykset eivät tunnista sitä vaihetta, missä ovat eivätkä onnistu ennakoimaan, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Ongelmat jäävät ratkaisematta ja kasvu tai kannattavuus alkaa hiipua.”

”Joka vaiheessa pitää muuttaa johtamistapaa Tutkimusten mukaan bisneksen kaksin- tai kolminkertaistuessa pitää tehdä aina muutos.”
Kauppalehden ja Tekesin viime syksynä tekemän selvityksen mukaan suomalaisten yritysten kasvu junnaa tyypillisesti miljoonan ja viiden miljoonan liikevaihtorajojen kohdalla.

Kun Capteeni on auttanut suomalaisyrityksiä USA:n markkinoille, on useammin kuin kerran käynyt niin, että vaikka markkinoita ja kysyntää on löytynyt, suomalaisyrityksellä on jäänyt kasvuhyppäys tekemättä siksi, että sillä ei ole ollutkaan resursseja toteuttaa kasvua.
Kun kannattava kysyntä vähän kauempana sijaitsevalla markkinalla kasvaa voimakkaasti, edellyttää se yrityksen johdolta usein toimia, joihin heillä ei ole ennestään resursseja. Jos kasvua haluaa, tässä tilanteessa pitäisi kuitenkin pystyä toimenpiteisiin heti – ja kun niihin pystyy, se palkitaan.

Joskus tarvittava toimenpide on yritysjohdon vaihto, mutta usein pelkkä myynnin lisärekrytointi riittää. Aina kannattaa miettiä myös sitä, kuinka paljon vientimarkkinoinnista ja -myynnistä kannattaa lopulta tehdä itse.
Capteeni tarjoaa resurssejaan suomalaisyritysten käyttöön juuri sillä tarkoituksella, että yrittäjä voi halutessaan keskittyä edelleen ”omiin töihinsä”, mutta saa silti katsottua ja avattua myös Yhdysvaltain markkinansa.
Teemme puolestanne markkinaselvityksiä, myynnin rekrytointeja, myyntitapaamisten sopimisia ja paljon muuta ihan vain esimerkiksi puhelimitse annetulla toimeksiannolla.

Soittele!
simo.lahtinen@capteeni.com, tel. +1 641.451.1906, Suomen toimisto, p. 0400 400 200.

Artikkelin lähteet: Kauppalehti 2.11.2016 / Rauno Hietanen ja Kauppalehti 3.11.2016 / Päivikki Pietarila

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.