Energia-alan muutos on kuuma bisnesmahdollisuus

USA:n öljy- ja kaasusektoreiden muutokset ovat isoja, mutta niiden lisäksi energia-alalla tapahtuu paljon muutakin. Joissakin osavaltioissa aurinkoenergian ja uusiutuvien energiamuotojen käyttö kasvaa todella isosti, toisissa osavaltioissa viritellään vanhoja energiamuotoja uuteen käyttöön ja kaikkialla uusitaan sähköverkkoja, kaasuputkia ja muuta energiansiirtoon liittyvää infraa.
Capteenin muutama viikko sitten julkaisemassa ”Myyntiä Yhdysvalloista 2.0” kerromme lisää energia-alan muutokseen liittyviä ajankohtaistarinoita. Voit ladata julkaisun linkistä maksutta.

Yhdysvaltain energiasektorin bisnesmahdollisuudet ovat tällä hetkellä valtavat. Maassa oli vuoden 2016 lopussa kaikkiaan 8084 yli megawatin kokoista voimalaitosta. Näistä on noin 1800 kaasuvoimalaitoksia, 380 hiilivoimaloita ja noin 1100 öljy- ja dieselvoimaloita. Vesivoimaloita USA:sta löytyy lähes 1500 ja erilaisia uusiutuvan energian voimalaitoksia on jo kaikkiaan yli 3600. Ydinvoimaloiden määrä on USA:ssa hieman laskusuunnassa, mutta niitäkin on vielä 66 kpl. Suuressa osassa näistä tuhansista voimalaitoksista tehdään nyt laajennuksia ja muutoksia. Lisäksi koko ajan rakennetaan uusia voimalaitoksia melkein kaikille mahdollisille polttoaineille.

Jos yritykselläsi on tarjottavaa voimalaitossektorille tai energiansiirtoon – joko uusien laitosten tarpeisiin tai korjausinvestointeihin – ole meihin yhteydessä, niin katsotaan markkinoita tarkemmin osavaltiotasolla. Olemme tehneet suomalaisyritysten kanssa projekteja useilla energia-alan sektoreilla, joten voimme helposti määrittää sinulle, missä sinun bisneksellesi voisi olla parhaat lähtökohdat.

Soittele +1 641.451.1906 tai Suomen toimistoon 0400 400 200.
Sähköpostini on simo.lahtinen@capteeni.com

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.