Amerikkalaisilla on vähemmän lomaa kuin eurooppalaisilla

Useimmista teollisuusmaista poiketen Yhdysvalloissa ei ole lakia palkallisista vuosilomista. Tämä tarkoittaa, ettei liittovaltion laissa ole määrätty, kuinka monta palkallista lomapäivää työnantajien on tarjottava työntekijöilleen.

Kun Euroopan maissa vuosiloma pyörii noin kuukauden paikkeilla, pitivät yhdysvaltalaiset keskimäärin 16,8 päivää lomaa vuonna 2016. Tämä on hyvä kuitenkin hyvä uutinen U.S. Travel Associationin tukemalle Project – Time Off -järjestölle. Lomapäivien määrä on nimittäin taas kasvussa ja se viime vuosina noussut 0,6:lla päivällä lähes kahden vuosikymmenen laskun jälkeen. “Rohkaisevista merkeistä huolimatta lomailu on edelleenkin haasteellista Yhdysvaltain aina töissä -kulttuurissa”, selittävät viimeisimmän raportin tekijät.

Tästä kertoo, että vuonna 2016 jätettiin käyttämättä 662 miljoonaa lomapäivää, mikä on neljä miljoonaa enemmän kuin vuonna 2015.

Selvityksen mukaan lomailu ja akkujen lataaminen auttaa työntekijöitä parantamaan työnlaatuaan. Tämän lisäksi lomapäivien lisääntyminen 16,2:sta 16,8:aan antoi raportin mukaan jopa 37 miljardin dollarin piristysruiskeen Yhdysvaltain taloudelle.

Alla olevasta kuvaajasta näkyy lomapäivien kokonaismäärän keskiarvon kehitys vuodesta 1978.

Infographic: Americans Are Taking More Time Off Work | Statista

You will find more statistics at Statista

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.