Amerikan robotiikan markkinat yllättivät 2021

Tehtaat ja muut teollisuuslaitokset tilasivat 29 000 robottia, mikä on 37% enemmän kuin vuosi sitten samalla ajanjaksolla ja niiden arvo on yhteensä 1,48 miljardia dollaria, kertoo teollisuusalan järjestön Association for Advancing Automationin keräämä data. Tämä ylittää edellisen ennätyksen samalla ajanjaksolla, joka tehtiin vuonna 2017 ennen kuin globaali pandemia laittoi taloudet myllerrykseen.

Ryntäys robottien käyttöönottoon on osa suurempaa investointibuumia yritysten pyrkiessä vastaamaan vahvaan kysyntään, joka on joissain tapauksissa ollut aiheuttamassa pulaa perushyödykkeistä. Samanaikaisesti monilla firmoilla on vaikeuksia saada takaisin pandemian takia irtisanottuja työntekijöitä ja robotit nähdään vaihtoehtona ihmiskäsille tuotantolinjoilla.

”Yritykset eivät vain löydä tarvitsemiaan työntekijöitä, ja siksi ne kiirehtivät automatisoitumaan”, sanoo Jeff Burnstein, joka toimii Association for Advancing Automationin puheenjohtajana. Järjestöstä käytetään myös lyhennettä A3.

Robotit työntyvät myös yhä useammille talouden osa-alueille. Autoyhtiöt ovat pitkään ostaneet useimmat teollisuusrobotit. Nyt kuitenkin vuonna 2020 muiden alojen ostot yhteenlaskettuna ylittivät ensimmäistä kertaa autoalan ja trendi jatkui myös tänä vuonna. A3:n mukaan ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana autoalan tilaukset kasvoivat 20 prosentilla 12 544:än yksikköön, kun taas muiden alojen tilaukset kasvoivat 53% kaikkiaan 16 355:en yksikköön.

”Kyse ei ole siitä, että autoala olisi menossa alaspäin –päinvastoin!”, sanoo Burnstein. Muut alat, kuten metalliteollisuus ja elintarvikeala kasvavat vain vielä nopeammin. John Newmanin firma on yksi automaatioon panostaneista. Athena Manufacturing työstää metallia alihankintana muille metallifirmoille Texasin Austinissa ja sillä on seitsemän robottia, joista neljä on asennettu tänä vuonna. Ensimmäisen robottinsa firma otti käyttöön vuonna 2016. Newmanin mukaan robotit ovat auttaneet Athenaa vastaamaan kysynnän hyppyyn, kun esimerkiksi puolijohdevälineitä valmistavien yritysten tilaukset ovat hypänneet 50%.

Koneiden avulla Athena saattoi myös ensimmäistä kertaa siirtyä viime vuonna toimimaan kellon ympäri, Newman kertoo. Firma työllistää 250 työntekijää, mutta epäsuosittujen yövuorojen täyttäminen olisi voinut olla hankalaa, hän sanoo.

Lähde: CNN

Jaa:

Legal Disclaimer

The content on our website is only meant to provide general information and is not legal advice. We make our best efforts to make sure the information is accurate, but we cannot guarantee it. Do not rely on the content as legal advice. For assistance with legal problems or for a legal inquiry please contact your attorney.